25.11.1988

Kanne Itä-Suomen hovioikeudessa

A ja B ovat 5.11.1986 hovioikeuteen antamassaan yhteisessä kirjoituksessa lausuneet, että välimiesoikeus oli D:n puheenjohdolla 21.12.1976 Siilinjärvellä julistanut välitystuomion yhtiöosuuden suuruutta koskevassa asiassa, jossa olivat entinen toimitusjohtaja C kantajana ja A ja B vastaajina. Välitystuomiossa oli määrätty C:n veljilleen A:lle ja B:lle X kommandiittiyhtiö Velj. A, B ja C nimisestä yhtiöstä myymän osuuden arvo. Välitystuomion julistamisen jälkeen A, B ja C kukin oli tuomittu yhtiön toiminnan yhteydessä tapahtuneesta törkeästä veropetoksesta rangaistukseen ja raskaaseen vahingonkorvausvastuuseen. Yhtiöön oli kohdistettu verorikosten johdosta ankarat veroseuraamukset. Niiden vuoksi yhtiö oli menettänyt kaiken varallisuutensa ja se oli haettu konkurssiin. Kun A ja B eivät olleet kyenneet suorittamaan C:lle välitystuomiossa määrättyä kauppahintaa, C oli hakenut heidät konkurssiin. A ja B olivat menettäneet kaiken varallisuutensa.

D oli välitystuomiota julistaessaan ollut tietoinen yhtiön toiminnan yhteydessä tehdyistä verorikoksista. Hän oli tiennyt myös sen, että verorikosten johdosta yhtiöön tultaisiin kohdistamaan niin ankarat verotusseuraamukset, ettei yhtiöllä olisi mitään arvoa ja että se joutuisi niiden vuoksi konkurssiin. Välitystuomio oli merkinnyt tosiasiassa sitä, että yhtiö oli joutunut vahingonkorvausvastuuseen C:n tekemistä verorikoksista. A:lla, B:llä ja C:llä ei ollut ollut oikeutta tehdä sovintoa siitä, ketä syyttäjä tuli syyttämään veropetoksesta ja keneen veronsaaja tuli kohdistamaan vahingonkorvausvaatimuksia verorikosoikeudenkäynnin yhteydessä. Välitystuomio oli mitätön, koska välimiehet olivat siinä ratkaisseet sellaisen kysymyksen, josta asianosaisilla ei ollut ollut oikeutta tehdä sovintoa, ja näin menneet toimivaltaansa ulommaksi. D välimiehenä oli toiminut tuomarin vastuulla.

Kuopion lääninhallitus ulosotonhaltijana oli 11.7.1977 C:n hakemuksesta määrännyt välitystuomion täytäntöönpantavaksi. Täytäntöönpanopäätöksen tekemiseen olivat lääninhallituksen virkamiehinä osallistuneet E ja F. Välitystuomiosta oli käynyt ilmi, että yhtiön asioihin liittyi veropetos. Välitystuomiota ei olisi ulosottolain 3 luvun 16 §:n nojalla saanut panna täytäntöön, koska se oli mitätön.

D, E ja F olivat, D välitystuomion julistaessaan sekä E ja F määrätessään välitystuomion täytäntöönpantavaksi, toimineet ymmärtämättömästi, taitamattomasti ja huolimattomasti ja olivat rikoslain 40 luvun 21 §:n säännös huomioon ottaen velvolliset korvaamaan A:lle ja B:lle välitystuomiosta aiheutuneen vahingon. Valtio oli julkisoikeudellisena yhteisönä vastuussa A:lle ja B:lle edellä kerrotulla menettelyllä aiheutetusta vahingosta. Valtiolla oli itsenäinen vastuu vahingoista myös sen vuoksi, että se oli säätämällä lain välimiesmenettelystä, jossa on uskottu tuomiovaltaa välimiesoikeudelle, tehnyt mahdolliseksi sen, että välimiesoikeus antoi vahinkoa tuottavan virheellisen välitystuomion.

Sen vuoksi A ja B ovat pyytäneet, että sanottu välitystuomio välimiesmenettelystä annetun lain 21 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla todettaisiin ja vahvistettaisiin mitättömäksi ja että mainittu ulosotonhaltijan antama välitystuomion täytäntöönpanopäätös lain vastaisena todettaisiin mitättömäksi sekä että D, E, F ja valtio velvoitettaisiin suorittamaan A:lle ja B:lle vahingonkorvausta

D yksin A:lle 2.912.750 markkaa ja B:lle 2.082.266 markkaa,

D, E ja F A:lle 2.912.750 markkaa ja B:lle 2.082.266 markkaa sekä

valtio A:lle 2.912.750 markkaa ja B:lle 2.082.266 markkaa,

kaikki määrät 16 prosentin korkoineen.

Kantajat ovat pyytäneet, että hovioikeus toimittaisi asiassa suullisen käsittelyn, jossa heille varattaisiin tilaisuus kuulustuttaa jutussa todistajia. Lisäksi A on pyytänyt, että hovioikeus velvoittaisi D:n esittämään hallussaan olevat välimiesoikeuden istunnoissa käydyistä keskusteluista tallennetut ääninauhat.

Vielä A ja B ovat pyytäneet, että D, E, F ja valtio velvoitettaisiin korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa.

Vastaukset

D, E ja F ovat vastustaneet kannetta ja vaatineet sen hylkäämistä ja kantajien velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa 16 prosentin korkoineen. Valtio on katsonut, että koska esitetty kanne perustui yksityisoikeudelliseen vahingonkorvausvastuuseen, Itä-Suomen hovioikeus ei ollut oikea tuomioistuin käsittelemään asiaa. Siinä tapauksessa että kanne valtiota vastaan ajettuna tutkittaisiin, valtio on vaatinut kanteen hylkäämistä ja kantajien velvoittamista korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut.

Hovioikeuden päätös 15.12.1987

Hovioikeus, hyläten valtion tuomioistuimen toimivallasta tekemän väitteen, on ottanut asiayhteyden vuoksi kanteen kokonaisuudessaan tutkittavakseen.

Hovioikeus on hylännyt asian selvitettyyn tilaan nähden aiheettomina pyynnöt suullisen käsittelyn toimittamisesta hovioikeudessa ja D:n velvoittamisesta tuomaan oikeuteen ääninauhoja.

Pääasian osalta hovioikeus on lausunut, että A ja B olivat 27.6.1975 päivätyllä kauppakirjalla ostaneet veljeltään C:ltä hänen omistamansa osuuden eli 1/3 osan A:n, B:n ja C:n yhteisesti omistamasta X kommandiittiyhtiö Velj. A, B ja C nimisestä yhtiöstä. Kauppakirjaan sisältyvän välityssopimuksen mukaan oli myydyn yhtiöosuuden arvo, josta A, B ja C eivät olleet päässeet yksimielisyyteen, määrätty välimiesoikeuden ratkaistavaksi. Määräävä ajankohta yhtiöosuuden arvon määrityksessä oli 30.6.1975, jolloin oli suoritettava yhtiön vaihto-omaisuuden inventario ja tehtävä puolivuotisvälitaseet. Välimiesoikeudessa tuli olla kaksi välimiestä ja puheenjohtaja. Jutun vireillepano välimiesoikeudessa kuului myyjälle. Välimiesoikeuden tuli antaa myös määräämäänsä yhtiöosuuden arvoa koskeva suoritustuomio. A, B ja C olivat sopineet, että ostajat suorittivat myyjälle kauppahinnasta 1.000.000 markkaa 31.7.1975 mennessä ilman korkoa. Loppukauppahinta oli määrättävä maksettavaksi kuuden kuukauden kuluessa välitystuomiosta 12 prosentin korkoineen 2.7.1975 alkaen.

Välimiesoikeus, jonka puheenjohtajana D oli toiminut, oli C:n kanteesta 21.12.1976 julistamallaan välitystuomiolla vahvistanut C:n yhtiöosuuden arvoksi 4.540.960,66 markkaa. Kun sanotusta määrästä oli vähennettävä C:n toisia osakkaita enemmän yhtiöstä yksityistilin kautta nostamat 168.198,38 markkaa ja jo maksetut 1.000.000 markkaa, välimiesoikeus oli velvoittanut A:n ja B:n suorittamaan C:lle 3.372.762,28 markkaa kuuden kuukauden kuluessa välitystuomion julistamisesta 12 prosentin korkoineen 2.7.1975 alkaen.

Välityssopimuksen kohteena oli ollut sellainen riitakysymys, josta A, B ja C olivat saaneet tehdä sovinnon ja josta he välimiesmenettelystä annetun lain 1 §:n 1 momentin nojalla olivat voineet solmia välityssopimuksen. Välimiesoikeus oli julistanut välitystuomion lain ja välityssopimuksen mukaisesti eikä se ollut mennyt toimivaltaansa ulommaksi. Sen vuoksi välitystuomio ei ollut väitetystä syystä mitätön.

Kuopion lääninhallitus ulosotonhaltijana oli 11.7.1977 C:n hakemuksesta määrännyt välitystuomion täytäntöönpantavaksi. E ja F olivat lääninhallituksen virkamiehinä osallistuneet täytäntöönpanopäätöksen tekemiseen. Välitystuomiosta ei ollut käynyt ilmi sellaista seikkaa, joka välimiesmenettelystä annetun lain mukaan olisi tehnyt välitystuomion mitättömäksi. Näin ollen E ja F eivät olleet menetelleet virheellisesti.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus on hylännyt A:n ja B:n D:tä, E:tä, F:ää ja valtiota vastaan ajaman kanteen ja velvoittanut kantajat yhteisvastuullisesti suorittamaan korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista, D:lle 3.000, E:lle ja F:lle yhteisesti 3.500 ja valtiolle 500 markkaa. D:lle sekä E:lle ja F:lle tuomitut määrät oli suoritettava 16 prosentin korkoineen hovioikeuden päätöksen antopäivästä lukien.

Perustelut

Hovioikeus on ratkaissut jutun ensimmäisenä oikeusasteena. Tämän vuoksi sekä ottaen huomioon asian laatu ja oikeusvarmuudelle asetettavat vaatimukset hovioikeus ei olisi saanut hylätä A:n ja B:n pyyntöä suullisesta käsittelystä ja todistajien kuulemisesta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se ilmoituksesta uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.